Mummolanmakuinen koko perheen näytelmä
KYMMENEN TIKKUA LAUDALLA
Ohjaus Janne Jämsä
Ensi-ilta 15.9.2012, esitykset ajalla 23.9. – 13.10.2012
Jokainen kesäloma on tarina, vaikka se olisi kuinka totta! Mummolanmakuisessa perhenäytelmässä kesäloma ei mene aivan toivotulla tavalla: Tuukka-veli katoaa leikin sisään, isä sulkeutuu puuvajaan sorvaamaan lomaleluja, äiti murjottaa, Tyyne-mummo höpöttää ja Anna on yksin ongelmansa kanssa. Kuinka saada koko perhe viettämään yhteistä lomaa?
Kymmenen tikkua laudalla on näytelmä lapsen mielikuvituksesta ja kyvystä käsitellä vaikeitakin asioita leikin avulla.
– Näytelmässä pohditaan vahvasti lapsen roolia nyky-yhteiskunnassa ja sen pienimmässäkin yksikössä eli perheessä. Vaikka näytelmä sisältää vahvoja aiheita, on siinä mukana myös runsaasti huumoria ja herkullista sanailua, kertoo näytelmän ohjaajana vieraileva Janne Jämsä.
Kymmenen tikkua laudalla sai kantaesityksensä Ahaa Teatterissa vuonna 2008. Poleenin Teatterin tuottamana näytelmä saa nyt ensi-iltansa ensimmäistä kertaa Etelä-Savossa.
Esityksen kesto 1 tunti, ei väliaikaa.
Esitystä suositellaan yli 6-vuotiaille
KYMMENEN TIKKUA LAUDALLA
Käsikirjoitus Heini Junkkaala
Ohjaus Janne Jämsä
Visuaalinen suunnittelu Susanna Pohjolainen
Valosuunnittelu Anna Nykänen
Äänisuunnittelu Teemu Nykänen
Rooleissa:
Anna – Kirsi Selonen
Tuukka – Pertti Selonen
Äiti – Anna-Stina Jantunen
Isä – Jere Räsänen
Mummo – Maarit Laakkonen
Rouva Parenteesi – Virva Kauhanen
Kalle – Matti Selonen
Bella – Vilma